|
Hotelli Heimari Ristiinassa siirtyi maalämpöön
Luonnonkauniilla paikalla saimaan rannalla Ristiinan kunnassa
sijaitseva Hotelli Heimari ratkaisi energiansäästötavoitteensa
siirtymällä lämpöpumppulämmitykseen. Itse päärakennus lämpiää
maalämmöllä, joka kerätään läheiseen vehnäpeltoon sijoitetulla
neljän kilometrin pituisella lämmönkeräysptkistolla. Viereinen
Kerhola-talo puolestaan lämpiää ilmasta-veteen lämpöpumpulla.
Lisäksi molemmissa rakennuksissa on vielä ilmalämpöpumppu joilla
voidaa kesäaikana tarvittaessa myös jäähdyttää.
Laiteasennukset toteutettiin hyvässä yhteishengessä Heimarin
henkilökunnan kanssa, eikä mitään merkittävää haittaa aiheutunut
hotellin toiminnalle.

Päärakennukseen tuottaa lämpöä ja
lämmintä käyttövettä 2 kpl lämpöpumppuja, joiden lämmitysteho on
yhteensä 80 kW. Lämpöpumppujen arvioidaan tuottavan noin 90%
vuotuisesta energian tarpeesta. Entinen öljylämmitys jätettiin
varalle, sekä lisäenergiaksi kulutushuippuihin kovien pakkasten
ajaksi. Öljykattila käynnistyy automaattisesti, ellei lämpöpumppujen
teho riitä. Öljynkulutuksen oletetaan vähenevän noin 30 - 35000
litraa vuodessa. Laskennallinen takaisinmaksuaika investoinneille on
noin 7 vuotta. Laitteet toimitti Saimaan Kylmälaite Ky, jolla on
kymmenien vuosien kokemus lämpöpumpuista.

|